KUKA OLEN?

HENRI VÄÄNÄNEN

Olen 25-vuotias liikunta-alan ammattilainen. Olen alunperin kotoisin Raumalta, mutta viimeiset 7 vuotta olen asunut Helsingissä. Kuntosalilla olen viihtynyt reilu 12 vuotta, ja yhtä pitkään olen myös pelannut Amerikkalaista jalkapalloa. 

Olen valmentanut urheilijoita eri seuroissa, Suomessa ja ulkomailla, sekä yksityisesti. Viimeksi olin töissä isossa kuntosaliketjussa personal trainer vastaavana, ja vastasin kaikista PT-palveluihin liittyvistä asioista. Vedin tiimiä joka koostui personal trainereistä ja fysioterapeuteista. Toimin heille lähiesimiehenä, sekä koulutin ja hoidin käytännän asioita salilla.

Luonteeltani olen sosiaalinen ja rento, ja valmentajana vaativa, mutta reilu. Minun kanssani on helppo tulla toimeen, eikä treeneissä tule tylsää. Tuloshakuisuus asiakkaan tavoitteiden pohjalta on kaiken a ja o.

Nuorena minulla ei ollut hajuakaan, mitä salilla kuuluisi tehdä, saatikka miten kannattaisi syödä. Treenit meni laitteista toisiin hyppiessä, ilman kunnon tuloksia, ja ruokailut eivät varmasti tukeneet treeniä. 

Jossain vaiheessa asia alkoi kuitenkin kiinnostaa enemmän, ja aloin perehtyä aiheeseen itse. Opiskelin itse lukemalla kirjoja, sekä etsimällä tietoa netistä. Myöhemmin kouluttauduin myös lisensoiduksi personal traineriksi, ja olen saanut myös muuta koulutusta usealta eri taholta. Kehitän itseäni jatkuvasti, jotta voisin parhaalla tavalla palvella asiakkaitani.

Omaa kokemusta minulla on niin painonpudotuksesta, lihasmassan kasvatuksesta, kuin myös fysiikkatreenistä. Olen pudottanut painoa n. 40kg siitä mitä pahimmillani painoin. Sen aikana, ja sen jälkeen projektina on ollut myös lihasmassan kasvatus. Elämäntapamuutos ei ollut helppo, mutta se oli sen arvoista. Jos minä pystyn siihen, niin pystyy kuka vaan.

Olen pelannut Amerikkalaista jalkapalloa n. 12 vuotta. Olen voittanut useamman Suomen mestaruuden, pelannut ammatikseni ulkomailla, sekä pelaan miesten maajoukkueessa. Lajin fyysisyys yhdistettynä sen taktisuuteen, on mikä aluksi sai minut kiinnostumaan. Valmennan myös U20 ikäsarjan juniorijoukkuetta vapaa-ajallani. 

Tavoitteeni ja missioni on viedä liikuntaa ja hyvinvointia mahdollisimman monelle ihmiselle. Toivon, että myös muut löytäisivät liikunnasta sen ilon ja mitä se on minulle tarjonnut. Liikunnan vaikutusta elämänlaatuun ei voi väheksyä, sen tiedän omakohtaisesti. Haluan myös auttaa mahdollisimman montaa urheilijaa elämään unelmiaan lajinsa parissa, niin kuin minä olen saanut elää jenkkifutiksen kanssa.